sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Olematon jetlag ja muita lomalta paluun onnistumisia

Kun loma päättyy, huokaisen yleensä väsyneenä, että tarvitsisin loman lomasta toipumiseen. Ensimmäistä kertaa ikinä suunnittelin lomalta paluun fiksusti enkä sännännyt heti reissusta paluuta seuraavana aamuna jetlageissäni töihin. Sallin itselleni kaksi vapaapäivää ja palasin töihin perjantaina. Ihan vain huikatakseni heti perjantai-iltapäivänä työkavereilleni hyvät viikonloput.

Näin tämä homma pitäisi hoitaa aina!

Saavuin San Diegoon tiistai-iltapäivä ja olin hyvin vähien matkaunien jälkeen aika uupunut. En kuitenkaan päästänyt itseäni päikkäreille vaan purin kassit, pesin pyykin, siivosin, täydensin ruokavarastot ja tilasin meille ruokaa. Eri lennoilla ollut Phill saapui kotiin vasta yhdeksän jälkeen mikä auttoi minuakin sinnittelemään hereillä kymmeneen.

Jostain syystä minulla on aina ihan olematon jetlag Euroopasta USA:n länsirannikolle matkustaessa, vaikka Suomeenpäin mennessä heräilenkin keskellä yötä peipposen lailla ja nukun helposti keskipäivään. Suomen ja Kalifornian välinen aikaero on 10 tuntia eikä järkeni riitä selittämään, miksi lähes puolen vuorokauden aikaero on helpompi kumpaankaan suuntaan, mutta näillä mennään ja näin kävi tälläkin kertaa. Heräsimme tiistaina seitsemän aikoihin pirteinä ja valmiina päivään.

Koska Philliläkin oli vielä keskiviikkona vapaapäivä, päätimme kuvitella olevamme vielä lomalla. Vietimme laiskan aamun, lounastimme lähikahvilassa, katselimme telkkaa keskellä päivää, kävimme heittämässä tikkaa ja olusilla lampparibaarissamme.


Torstaina Phill palasi jo töihin ja minä päätin aloittaa terveellisen ja tehokkaan elämän. Kävin juoksemassa, tein lauantain tuntisuunnitelmat ja paperihommat, kävin ostammassa uuden aurinkolasit ja sandaalit ja aloin olla henkisesti jo ihan valmis töihin ja normiarkeen. Ainakin yhden päivän ajaksi.

Perjantaina oli helppo hymyillä ja nauttia töistä. Olo oli ihan oikeasti levännyt ja töiden jälkeen riitti energiaa jopa salille. Sama meno jatkui lauantaiaamuna community collegella ja sitten olikin taas aika aloittaa viikonloppu. 



Vaikka Phillin lomaparta onkin jo historiaa, vietimme koko viikonlopun lomafiiliksissä: Eilen Little Italyssa ja tänään omilla nurkilla. Vacation + staycation = happy Veera. 

Nähtäväksi jää, kuinka kauan tämä huippufiilis kestää ihan oikean arjen ja työkiireiden keskellä, mutta juuri nyt tuntuu siltä, että olisin voittanut (henkisessä) lotossa. 

lauantai 7. huhtikuuta 2018

Suomi-fiiliksiä

Loma tuli ja meni. Suomen kevätaurinko ja jouluiset lumituiskut vaihtuivat taas lämpöön ja palmuihin, pullat ja karjalanpiirakat bageleihin ja villasukat paljaisiin varpaisiin.

Tarvitseekohan sitä edes erikseen sanoa, että loma oli ihana. 






Mutta mitäpä mahtoikaan liikkua mielessä Suomen katuja tarpoessa?

Iloitsin jälleen kerran herkullisesta vesijohtovedestä, muutuin leipäsyöpöksi, unohdin syödä karkkeja ja kokoilin (USA:ssa laittomia) kinder-yllätyksiä.

Tarkastelin Helsingin kattoja Torni-hotellin Ateljee-baarista, ihmettelin Riksun Irlannin Setterin menoa tiistai iltana, siemailin viiniä Moro baarissa Tampereella, maistelin helsinkiläisiä pienpanimoiden oluita, mietin kuumeisesti, miten IPA lausutaan Suomessa ja ihastuin Donut Islandin amber aleeen..

Kävelin jäällä, lumessa, vesilätäköissä ja auringon kuivattamilla teillä. Palelin ja hikoilin. Kastelin sukkani ja muistin miltä märät lapaset tuntuvat.

Ihastelin suomalaisten englanninkielen taitoa, hämmästelin englanninkielen runsasta näkyvyyttä ja kuuluvuutta Helsingissä ja mietin kuumeisesti, voiko Suomessa jättää yhä edelleenkin huoletta tippaamatta.

Paransin maailmaa perheen ja ystävien kanssa, vietin harvinaisen hetken yhdessä koko perheen kanssa, tunsin itseni onnekkaaksi huomatessani, että juttu jatkui kaikkien kanssa luontevasti siitä, mihin kaksi vuotta sitten jäätiin. Ikäväkyllä unohdin myös kaikessa innossani ottaa itsestäni ja ystävistäni yhteiskuvia.






Varsin onnistunut loma, josta en vaihtaisi hetkeäkään pois. En edes niitä märkiä varpaita.

lauantai 24. maaliskuuta 2018

Kofeiiniton elämä

Se alkoi puolihuomaamattomasti, viime vuoden lopulla. Ensin loppuivat iltapäiväkahvittelut, sitten myöskin aamukahvit. Korvasin rakastamani aamuhetken piparminttuteellä ja kärsin parin päivän ajan jäätävistä päänsäryistä.

Päänsäryt ja tukkoisen väsynyt olo helpottivat kuitenkin pian eikä kahvin tuoksuttelukaan aiheuttanut enää huokailuja. Minusta tuli omaksi yllätyksekseni teetyyppi.

Mutta miksi? No ihan vain siitä syystä, että teki mieli kokeilla, miten kahvin poisjättäminen vaikuttaa kehoon ja mieleen. En ole ruokavalioni suhteen totaalikieltojen kannalla, sillä itsepäinen luonteeni tekee kieltojen kohteista elämääkin suurempia himoja. Kofeiininkin kanssa jätin takaportin auki vihreän teen ja satunnaisten kahvikupposten muodossa, mutta useimmiten valitsen kuitenkin yrttiteen.

Pari viikkoa sitten teki mieli tehdä sunnuntaiaamusta astetta spesiaalimpi ja  päätin nauttia kupin kahvia. Meillä oli kaapissa paikallisesta kahvipaahtamosta ostettuja papuja, jotka jauhoin juuri ennen h-hetkeä. Tuoksu oli taivaallinen, makukin, mutta tuloksena oli puoli päivää kestänyt vatsakipu eikä vireystilankaan suhteen ollut hurraamista. Kokeilin samaa vielä seuraavanakin aamuna, mutta kun tulos oli sama, päätin kahvittelujeni olevan nyt tällä erää tässä.

Mikään ehdoton päätös tämä ei ole, sillä taustalla ei ole muuta kuin entistäkin paremman olon metsästämistä. Saatan hyvinkin kääntää kelkkani jo huomenna tai elää ilman kahvia loppuelämäni. Muita kofeiinipitoisia tuotteita en ole juurikaan käyttänyt enää pitkään aikaan, ellei nyt suklaata lasketa.


Yksi pieni ongelma tässä kuitenkin on, ainakin Phillin mielestä. Eihän suomalainen voi olla juomatta kahvia ja toitottaa siitä julkisesti. Siitähän saattaa lähteä vaikka Suomen kansalaisuus. Heh, pieni pala Suomea ulkomaalaisen näkökulmasta. Ei ehkä ole ihan hatusta vedetty väite, että suomalaiset ovat yksiä maailman suurimmista kahvin kuluttajista, mutta kyllä niistä kyläpaikoista varmaan teetäkin löytyy. Löytyyhän? Kohta tullaan meinaan testaamaan.

lauantai 17. maaliskuuta 2018

Kalifornialaistunut vaatekaappi, osa 2

Kun viimeksi pähkäilin Suomen pakkailujen kanssa oli helmikuu ja totesin vaatekaappini olevan totaalisen kalifornialaistunut. Hanskat etsivät parejaan, en omistanut oikeita talvikenkiä, farkkuni olivat paria poikkeusta lukuunottamatta nilkkapituisia eikä minulla ollut kuin pari hassua varrellista sukkaa.

Tällä kertaa ajattelin aloittaa pakkailut ajoissa ja hyvä että aloitinkin. Joku on taas piilottanut sukistani joka toisen ja hanskoja on jäljellä enää yhdet toisiinsa sopivat. Viimeksi paniikissa ostamani talvikengät löysin sentään sängyn alta säilöstä ja täysipitkiä farkkujakin omistan tällä hetkellä kolmet. Kalsareita niiden alle ei kyllä mahdu, mutta murehditaan sitä sitten myöhemmin...

Suurin murheenkryynini on tämä:


Koska kotimme ei ole mikään tilaihme, oli villakangastakkini säilössä sängyn alla. Takki oli kannellisessa laatikossa, mutta kansipa ei sitten tainnutkaan olla kissatiivis. Jollain ihmeen ilveellä kisulit olivat murtautuneet laatikkoon ja tehneet siitä sängyn. Jos joku miettii, kuinka paljon karvaa kissoista lähtee kahdessa vuodessa, on vastaus jotai kuinkin kuvan mukainen. Paljon ja vähän päälle.

Vietin viime sunnuntaina kaksi tuntia ja kaksi teippirullaa takin kimpussa, mutta eipä siitä puhdasta tullut vieläkään. Toivottavasti kuivapesulassa onnistutaan paremmin. 

Tätä pientä takapakkia lukuunolematta olen ollut aivan intopinkeänä koko viikon ja valmistautunut reissuun katsomalla netin kautta Suomen selviytyjiä ja Bacheloria sekä tekemällä tonnikalapizzaa. En syönyt koskaan Suomessa asuessani tonnikalapizzaa enkä ole edelleenkään suurin fani, mutta nyt iski himo ja kyllä se vain hyvin suomalaiselta maistui.

Oikeastihan minulla on vielä koko ensi viikkokin töitä ennen kuin loma oikeasti alkaa, mutta ei kai koskaan voi intoilla liikaa. Varsinkin nyt kun meiltä löytyy kaksi intoilijaa! Phill palasi eilen meriltä kotiin maailman parhaiden uutisten kera: Lähdemmekin reissuun yhdessä. Joskus Navy-elämä yllättää ja muuttaa suunnitelmia parhaalla mahdollisella tavalla.

lauantai 10. maaliskuuta 2018

Random faktoja

Tässä juuri tänään mieleen tulleita random faktoja minusta:

  • Näen todella realistisia unia, mutta harvoin painajaisia. Viime yönä siirsimme Phillin kanssa autoa kantamalla
  • Pidän sadepisaroista iholla, mutta inhoan märkiä vaatteita
  • Takkuava liikenne nostaa verenpainettani samantien vaikkei olisi kiire minnekään
  • Rakasta sprinttien juoksemista ja sitä tunnetta kun sydän hakkaa ja jalat eivät melkein kosketa maata
  • Tykkään kylmästä (ja halvasta) punaviinistä
  • Minulla on loistava hajumuisti
  • En tunne enää suomalaisia (Selviytyjät sarjan) julkkiksia
  • Suomalaiset mainokset ja Selvityjät sarjan juontajan tylyn käskevä puhetyyli (tänne nyt rohkeasti vaan) kuulostavat korvaani hassuilta
  • Juon veteni kaikkein mieluiten kuplivana
  • Olen valmis maksamaan isoja summia täydellisistä urheilupökistä
  • Olen heikkona Fossil brändin laukkuihin
  • Olen suklaahamsteri

Ei tainnut yllättää ketään...

sunnuntai 4. maaliskuuta 2018

Lähtölaskentaa

En aseta itselleni uuden vuoden lupauksia, mutta jokaisena tammikuun ensimmäisenä katson itseäni syvälle silmiin ja mietin, mikä voisi olla tavoitteeni seuraavalle vuodelle. Lähes joka vuosi päätän elää enemmän hetkessä ja lähes joka vuosi käy näin:

  • 6 päivää siihen, että siirrytään kesäaikaan ja illoista tulee taas ihanan pitkiä
  • 7 päivää siihen, että saan taas herätä ilman herätyskelloa
  • Salaisuus määrä päiviä siihen, että Phill tulee taas meriltä kotiin
  • 20 päivää siihen, että pitäisi pakata ja todeta, että vaatekaappini on entistäkin enemmän kalifornialaistunut
  • 21 päivää siihen, että lennän Suomeen!!!!!!!!!
  • 21 päivää siihen, että olen yli viikon lomalla, ensimmäistä kertaa sitten enedesmuistamilloin
  • 21 päivää siihen, että saan halata äitiä ja isää
  • 21 päivää siihen, että saan syödä salmiakkia (ellen sitten eksy World Markettiin tai Ikeaan ennen reissua)
  • 21 päivää siihen, että muistan taas, miltä talvi ihan oikeasti tuntuu ja joudun pukemaan sukkikset farkkujen alle
  • 21 päivää siihen, että tallailen taas tuttuja katuja Riihimäellä
  • 21 päivää siihen, että totean niin monen tärkeän asian olevan yhä edelleenkin ennallaan
  • 21 päivää siihen, että voin taas hetkeksi lakata laskemasta päiviä

Jaa että mistä olen tänään innoissani?

sunnuntai 25. helmikuuta 2018

Parisuhteen kolme hoota

Viime kesänä elämämme muuttui lähes yhdessä yössä. Phill siirtyi maapalveluksesta meripalvelukseen (shore duty vs. sea duty) ja uinuksissa ollut laivastoelämä kaappasi arkemme karhumaiseen syleilyyn.


Luulin olevani asiassa jo täysi ekspertti, mutta laivastoelämä osaa yllättää joka kerta. Tällä kertaa meripäiviä on ollut toistaiseksi hyvin vähän, mutta työtunteja sitten sitäkin enemmän. Phill on paahtanut viime kesästä asti 12-14 tuntisia työpäiviä 5-7 päivää viikossa. Kun tähän lisätään se, että minunkin työmääräni on ollut viimeisen vuoden ajan tavallista suurempi, on yhteinen hereillä vietetty aika ollut kortilla.

Tähän on ollut vaikea tottua, mutta toisaalta parisuhteessemme on aina pätenyt vanha suomalainen lausahdus: Se mikä ei tapa se vahvistaa. Parisuhteemme on meille kummallekin tärkein onnen ja jaksamisen lähde ja sen eteen on tehty sen mukaisesti myöskin töitä. 


Juuri tällä hetkellä parisuhteemme liima koostuu kolmesta isosta hoosta: hellyys, huomaavaisuus ja huumori.Vaikka olisi kuinka kiire ja vaikka olisi kuinka kaukana, pääsee noilla kolmella hoolla jo pitkälle.

Suukko ja halaus ennen töihin lähtöä ja illalla heti ovella on minimi, mutta väliin yritämme mahduttaa monta muutakin kosketusta. Saatan Phillin ovelle asti joka aamu, vaikka minulla olisi kuinka kiire ja illalla kotiin tullessa saan heti ensimmäiseksi sukellusveneeltä tuoksuvan halauksen.

Huomavaisuus on myöskin helppoa eikä tarvitse kovin paljoa aikaa tai elämää suurempia eleitä. Lataan joka ilta kahvinkeittimen valmiiksi aamuja varten, vaikken itse edes joisikaan sinä aamuna kahvia. Phill poikkeaa valittamatta kauppaan hakemaan unohtamani maidon tai banaanit. Minä kokkaan illalliset (vaikka inhoankin edelleenkin kokkaamista) ja Phill sunnuntaiaamujen aamupalat. Päivän kuulumisista jutellessa katsomme toisiamme silmiin ja pistämme kännykät ja tietokoneet sivuun. Yritämme yhtyä toisen työturhautumisiin, vaikkemme ihan oikeasti ymmärtäisikään kuin puolet asiasta.

Viimeisenä, muttei laisinkaan vähäisempänä tulee ydistävä ja kantava huumori. Vaikeat asiat muuttuvat käsittelyn jälkeen usein huumoriksi ja samanlainen huumorintaju luo yhteenkuuluvaisuuden tunnetta. Se ei vaadi paljoa, joskus pelkästään pienen palan post it-paperia ja tussin. 

Eräänä kauniina yönä työkirjani otsikko oli saanut uuden merkityksen

Paluu laivastoelämään ei ole ollut helppoa tai nautinnollista, mutta pikkuhiljaa olemme taas alkaneet oivaltamaan, että tuulimyllyjä vastaan on turha taistella. Huomattavasti parempi vaihtoehto on hyväksyä raamit ja muokata niitä mahdollisuuksien mukaan mahdollisimman mielekkäiksi.