On tämä kyllä harvinaisen ankeaa, jos ihan rehellisiä ollaan. Päivät menevät kyllä vauhdikkaasti siivotessa ja viimeisiä asioita hoitaessa, mutta illan pimetessä iskee tylsyys. Voi kun olisi telkkari ja internet. Edes se internet... Onneksi tältä retkeltä pääsee halutessaan pakoon ihmisten ilmoille. Eihän tästä muuten tulisi mitään.
Kävin tänään (keskiviikkona) ostamassa itselleni repun. Eihän retkellä voi olla ilman reppua. Macy's:n täti tokaisi, että "Going back to school, huh? Are you excited?" En edes halua arvata, minkä ikäinen hän luuli minun olevan. Sanoin kauniisti, että koulut taitavat olla minun osaltani jo käyty, ellen sitten lue tohtoriksi jonain päivänä. Ja siihen täti tokaisi, että "Oh, so you need a backpack for hiking then?" En ihan, mutta melkein... Valitsemani söpö tähdillä koristeltu kangasreppu taitaa kuitenkin sopia paremmin kotiretkeilyyn kuin vaeltamiseen. Mutta oikeasti, en kai minä voi olla ainoa aikuinen nainen, joka silloin tällöin kokee tarvitsevansa repun?
Kaksi yötä ja puolitoista päivää, sitten koti vaihtuu hotelliin ja pääsen vihdoin Phillin luo. En malta odottaa! Minun selkä ei myöskään jaksa odottaa. Ilmapatja ei ole ystävä... Perjantai vietetään Mystic nimisessä kaupungissa Connecticutissa ja lauantaina ajellaan Providenceen. Varsinaisen road tripin aloituspäivä on vielä hämärän peitossa ja meidän vaikutusvallan ulottumattomissa. Odotellaan, odotellaan...
Tyhjyys
Phill saa pestä vessanpytyt, vaikkei olisikaan kotona
Meille alkaisi Kisun kanssa nyt riittämään tämä tyhjä koti
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti