perjantai 8. marraskuuta 2013

Täyden palvelun salonki

Operaatio uuden kampaamon metsästys sai yllättävän sysäyksen, sillä kuiva hiuskuontaloni oli saatava kuntoon muutaman päivän varoitusajalla. Ei siis muuta kuin yelppi auki ja voittajaa arpomaan. Voittajaksi selviytyi täällä Pacific Beachilla sijaitseva The Split Ends Salon.

Olin varannut ajan hiusten leikkuuseen, joka onkin nähtävästi aika laaja käsite. Juteltuamme hetken toiveistani, kampaaja käski minun sulkea silmäni ja hengittää syvään - Vastaanotto alkoikin rentouttavalla hartija- ja päänahkahieronnalla. Tuli muuten tarpeeseen! Kun olo oli jo aivan lötkö, suuntasimme hiustenpesuun, jossa pestiin hiusten lisäksi myös naama. Vuorossa oli minikasvohoito.

Tämän jälkeen pääsimme varsinaiseen asiaan, eli hiusten leikkuuseen. Mistään valtavan suuresta muutoksesta ei ollut tällä(kään) kertaa kyse, mutta silti aina vähän jännittää antaa rakkaat hiukseni vieraiden käsiin. Mutta ei huolta, Lisa kuunteli tarkkaan ja teki hyvää jälkeä. Hiusten kuivaus sujui sutjakkaasti kahden kuivaajan voimin ja peilistä katseli silmät tuikkien taas astetta freshimpi minä.

Mutta ei se vielä tähänkään jäänyt. Kun olin jo suuntaamassa kassan kautta kotiin, minut istutettiinkin meikkaajan tuoliin. Pitihän meikittömät kasvot saada kasvohoidon jälkeen taas katu-uskottavaan kuntoon. Meikkaaja kyseli tottumuksistani, jakeli pieniä vinkkejä ja loihti siinä samalla kasvoilleni "luonnollisen" meikin. Täytyy myöntää, että korjailin kotona meikkiä aika rankalla kädellä paremmin kirkkaaseen auringonpaisteeseen sopivaksi. Meikkaan yleensä hyvin kevyellä kädellä enkä pidä liian laitetusta lopputulokesta. Hyvä yritys kuitenkin.

Kaikki tämä sekä hiusten kosteuttava syvähoito rokotti kukkaroani ainoastaan 65 dollarin verran. Ei yhtään hullumpaa. Kaikkein tyytyväisin olen kuitekin hiuksiini ja kampaajalta saamaani palveluun. Hurjaa, voiko San Diego olla oikeasti näin täydellinen, että kaikki (paitsi työpaikka) loksahtaa kerralla paikoilleen? Ehkäpä... Tästä viikonlopusta on ainakin tulossa aivan täydellinen.


Ylläolevan kuvan innostus ja hullunkiilto johtuu meinaan jostain ihan muusta kuin uusista hiuksista. Arvatkaapa kuka on taas todistetusti ja turvallisesti takaisin San Diegossa :)? Vielä kun sen saisi oikeasti kotiin... Puhelimen soimista odotellessa.

6 kommenttia:

  1. Kauniit hiukset kauniilla naisella :) Onhan se aina jännittävää kun menee ihan uuteen kampaamoon, mikä on lopputulos...
    Olipas siellä kampaamossa kokonaisvaltaista hoitoa!
    Ihanaa jälleentapaamista teille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä tästä yhdessä olosta taas nautitaankin täysin siemauksin!

      Poista
  2. Kuulostaa, etta loysit oikein hyvan hair salonin saman tien siella Californiassa! Ja oikein hyva hiustyyli :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! En ole tottunut löytämään hyvää kampaamoa näin helpolla - siksi olen vieläkin vähän skeptinen. Mutta jos olen seuraavallakin kerralla yhtä tyytyväinen palveluun ja lopputulokseen, täytyy vain uskoa, että joskus onnistuu kerrasta.

      Poista
  3. Vaude! Vain $65 kaikki tuo? Täällä saat pelkästä hiusten pesusta, leikkuusta ja sävytyksestä maksaa vähintään 120€ (eli n. $160). Masentavaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauneudenhoitopalvelut ja vaatteet ovat täällä kyllä niin paljon edullisempia. Tämä paikka tosin hinta-laatu-suhteeltaan keskimääräistäkin halvempi.

      Poista