sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Chiliä ja taidetta

Kolmen päivän kalkkunaputken jälkeen alkoi tuntumaan siltä, että välillä voisi syödä jotain muutakin. Ratkaisu tipahti taivaalta Chili-festivaalien muodossa. Chiliä, taidetta ja musiikkia - voiko sitä muuta toivoa? Jos joku huudahti mielessään "Olutta ja viiniä!!!", olisi niitäkin ollut kyllä tarjolla. Meidän agendaan ei kuitenkaan kuulunut tänään alkoholi laisinkaan.

Lysti maksoi $20. Tällä summalla sai valita itselleen käsin tehdyn keraamisen kulhon ja maistella viittä eri chiliä. Kaikki tuotto meni paikalliselle ala-asteelle. Tarjolla oli 30 hyvin erilaista chili-vaihtoehtoa: ankkaa, alligaattoria, vuohta, nautaa, possua, kanaa, kylkeä (ribs), vegaanista, etiopialaista sekä jouluista chiliä (ihan vain muutaman mainitakseni). Tulisuus vaihteli miedosta polttavan tuliseen.




Chilin lisäksi tarjolla oli jos minkä näköistä taidekojua ja paikallista esiintyjää. Löysimme alueelta myös ihanan vintage huonekaluliikkeen, jonka olisin voinut ostaa vaikka tyhjäksi. Ikävä kyllä useimmissa hintalapuissa oli budjettimme huomioiden yksi nolla liikaa, *huoh* ,vintage on kallista. Mutta onneksi katselu ja ideoiden nappaaminen on ilmaista. Liikkessä lennellyt entisöintikärpänen taisi puraista minua, sillä sormeni syyhyävät nyt tosissaan vanhojen huonekalujen kimppuun. Taidanpa vaihtaa vintage-liikkeet Good Will-kauppaan ja ryhtyä tuumasta toimeen.




 Jos minulla oli ylimääräiset $650...




Kuppojen kiertelyn jälkeen pojilla oli taas nälkä. Onneksi alueelta löytyi chilin lisäksi ruokarekkoja, joista sai myös Phillin suosikkeja, eli crab cake sandwicheja. Oli kuulemma hyvää sekin. Aina en kyllä ymmärrä, että mihin ihmeen vatsaan tuo Phill oikein syö... Mutta hyvä, että maistui. Poistuimme siis paikalta tyytyväisinä ja hyvin ravittuina, sunnuntaiperinteitä kunnioittaen.



5 kommenttia:

  1. You and me, both! Kiertelen itse antique shows, second hand shops etc huonekalujen entisointi projected varten :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajanvietettä parhaimmillaan :). Kaipoissa kiertelyn lisäksi katselen ihan liikaa HGTV:tä... Koukuttavaa puuhaa!

      Poista
  2. Ditto! Rakastan ruustiikkisia tavaroita, höystettynä industrial-tyylillä. Meillä juuri (vihdoin!) meneillään ruokailupöydän tekeminen. Leveät laudat haettu läheisestä sahasta ja nyt vielä mietitään yksityiskohtia ja sitten toimeksi.

    Nam, mitä ruokia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on tarkka visio unelmieni ruokapöydästä... Semmoinen vahasta ovesta tai vanhoista laudoista tehty olisi toivoissa. Mutta se projekti saa odottaa isompaa ruokailutilaa. Tällä hetkellä ykköshaaveena on vanha keinutuoli. Lähettäisitkö kuvia sitten kun pöytä on valmis!?

      Poista
  3. No, juu, lähetän, tai ainakin postaan tuonne facebook kuviini.

    VastaaPoista