torstai 17. huhtikuuta 2014

Munajahti

Piilotin tänään ainakin sata pääsiäismunaa ympäri ämpäri koulun pihaa. Meinasi olla mielikuvitus koetuksella. Kun mystinen pääsiäispupu (easter bunny) oli saanut hommansa hoidettua, oli lasten vuoro ryhtyä munajahtiin. Taisivat löytää kaikki - sen verran pullollaan olivat lasten korit. Suurimmilta sokerihumalaövereiltä välttyäksemme annoimmen lasten avata vain yhden munan.

Amerikkalaiset pääsiäismunat ovat paljon tylsempiä kuin suomalaiset. Suklaiset yllätysmunat ovat täällä laittomia, sillä niihin sisältyy liian suuri tukehtumisvaara. Ei siihen suklaaseen, mutta kun ne lelut... Suklaamunien sijaan täällä etsitään karkeilla täytettyjä muovimunia. Eivät lapset tiedä, mistä jäävät paitsi. Mikään ei voita kindereiden hippoja, smurffeja ja kilppareita, joita sitten vaihdettiin kavereiden kanssa koulunpihalla. Muistatteko? Vieläkö niistä löytyy keräilysarjoja (nimimerkki suklaamunia ikävä...)?

USA:ssa pääsiäiseen ei liity yleensä ylimääräisiä vapaapäiviä. Tänä vuonna olen kuitenkin niin onnekas, että minulla on perjantaina vapaapäivä - Spring Break! Woohoo! Ajattelin juhlia nukkumalla ja ehkäpä leipomalla jotain keväistä. Niin ja syömällä Peeps -vaahtiksia, koska niitä nyt vain kuuluu syödä jouluna, ystävänpäivänä, pääsiäisenä ja halloweenina.


Ihanaa pääsiäistä kaikille - etenkin onnekkaille neljän päivän lomalaisille!

5 kommenttia:

  1. Mulla on varmaan edelleen jossain lapsuudenkodissa jemmassa noita hippoja ja kilppareita! Niiden ostaminenkin oli niin tarkkaa, punnittiin kovasti ja laskettiin riveistä oliko se joka viides muna jossa piti olla sesonkihahmo? :)

    Eivät tosiaan tämän maan lapset tiedä mistä jäävät paitsi, tosin itse salakuljetin hyvinkin tietämättömänä jouluna pari suklaamunaa maahan, pitää syödä ne hipihiljaa tukehtumatta leluihin nyt viikonloppuna. :) Kauheaa olisi kyllä ollut saada parinsadan taalan sakko parista kinderistä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, niitä piti aina ravistella ja kuulostella, kuuluuko helinää vai olisiko sisällä se toivottu iso möhkäle. Voi noita aikoja...

      Sain vinkin, että joistain meksikolaiskaupoista löytyy "kindereitä". Ja luin myös artikkelin, jossa kerrottiin, että munien salakuljettaminen on ihan oikeaa businesta ja sakko per muna on $2500. Onneksi et jäänyt kiinni :D. Nautihan munistasi tukehtumatta!

      Poista
  2. Heh, loytyy niista vielakin kerattava sarja. Onneksi Kinders loytyy sentaan Canadasta. Taalta on vahan pitka matka, mutta Seattlessa asuessa itse asiassa ajoin Canadan puolelle ihan niiden munien takia.... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, löytyyköhän Kanadan rajalta erikoiskoulutettuja kinder-koiria, jotka haistavat ja käräyttävät munamuulit :D.

      Minäkin kävisin taatusti Kanadassa kinder-ostoksilla, jos asuisin Seattlessa!

      Poista
    2. Haha, ei koskaan tarvinnut nousta edes autosta, kun tulin ja menin Canadaan. Oli se sitten munien hakemista tai skiing/hiking Whistlerissa, Vancouverissa etc.

      Poista