torstai 8. toukokuuta 2014

Opettajien arvostusta

Tällä viikolla USA:ssa on vietetty opettajien viikkoa (teacher appreciation week). Olen kantanut kotiin päivittäin kukkia, herkkuja, kortteja ja muita pieniä lahjoja. Tänään koulumme johtaja päätti myös tarjota kaikille opettajille lounasleivät.

Lämmittäväthän muistamiset aina mieltä, mutta vieläkin mukavampaa olisi, jos opettajien arvostaminen näkyisi esim. suuremman palkkashekin tai parempien resurssien muodossa. Kalifornian suhdeluvut ovat aika jäätäviä: yksi opettaja kahtatoista 2-5 -vuotiasta kohden. En enää muista Suomen suhdelukuja, mutta New Hampshiressa vastaava luku oli 8 yli 3-vuotiasta. Palkka on täällä aivan yhtä naurettavan huono kuin Suomessakin ja edut usein aika mitättömiä.

Välillä mietin, miten ihmeessä päädyin opetusalalle ja jaksan tätä työtä. Sitten heittäydyn laulamaan tutkimaan, leikkimään, askartelemaan sekä keskustelemaan lasten kanssa ja muistan taas. Itse työn ja lasten lisäksi työkavereiden tuki ja ystävyys sekä vanhempien kiitolliset kommentit lisäävät työssä jaksamista ratkaisevasti. Tätä työtä tehdään koko persoonalla - muiden ihmisten kanssa, mikä on parhaimmillaan mahtavaa, pahimmillaan hyvin kuluttavaa. Kaikkien vanhempien, lasten ja työkavereiden kanssa ei synkkaa samalla tavalla, mutta se on ihan ok, kunhan sen tiedostaa ja siihen osaa suhtautua aikuismaisesti ja ammattimaisesti.



Olkaapa siis kiltit ihania ja muistakaa kiittää elämänne opettajia aina silloin tällöin - vaikka kerran viikossa. Jokainen heistä on taatusti kiitoksensa ansainnut.

2 kommenttia:

  1. Suomessa saa olla 7 yli 3v lasta yhtä aikuista kohden. Alle 3v lapsia saa olla 4 yhtä aikuista kohden. Huomattavasti pienempi määrä Suomessa, vaik täälläki kauhistelen välillä aikuisten vähäisyyttä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä Kalifornian suhdeluvut ovat kyllä aika hurjia. Floridassa on kuulopuheiden mukaan vielä suurempi lapsilauma yhtä opea kohden, mutta en ole tarkistanut tiedon todenperäisyyttä.

      Poista