keskiviikko 27. elokuuta 2014

Uber turvallisesti kotiin

"Jos otat et aja." Simppeliä, mutta ei välttämättä mikään itsestäänselvyys USA:ssa. Täällä monet ajavat huoletta parin oluen tai viinilasin jälkeen. Osa ehkä vielä turvallisten ja laillisten promillerajojen sisäpuolella, toiset valitettavasti aika huppelissa. Me olemme omaksuneet itsellemme jo vuosia sitten nollarajan. Vuorottelemme kuskina, kävelemme, käytämme julkisia tai otamme taksin. Pyöräilyn suhteen täällä kannattaa olla varovainen, sillä tankojuoppokin voi saada rattijuopumustuomion. Ihan oikeasti!

Vaikka taksit ovatkin USA:ssa halvempia kuin Suomessa (kai?), ovat ne silti aika hintavia. Siksipä päätimme kokeilla USA:n isoissa kaupungeissa yhä suositummaksi ja suositummaksi tullutta Uber -palvelua. Kahden kokeilun jälkeen olen aika tyytyväinen Uber-asiakas.

Uber-kuski varataan ja maksetaan tippiä myöten netissä. Asiakas luo itselleen profiilin, minkä jälkeen auton tilaaminen tapahtuu yhtä nappia painamalla. Omaa sijaintia ei tarvitse edes tietää, sillä älypuhelimen GPS tekee sen puolestasi. Kyydin tilaaminen jälkeen näet tulevan kuskisi profiilin arvosteluineen ja voit seurata kartalta, kuinka nopeasti hän tulee luoksesi. 

Hyviä puolia Uberissa ovat palvelun helppous ja edullisuus. Kyydin saa huomattavasti taksia edullisemmin eikä lopussa tarvitse sählätä rahan kanssa. Lähtiessämme Pacific Beachilta kyydin odottelussa meni luonnollisesti kauemmin kuin San Diegon keskustasta lähtiessämme. Uber -kuskia ei voi valitettavasti varata etukäteen, joten tiukan aikataulun kanssa matkatessa voi olla turvallisempaa valita perinteinen taksi. Uber-kuskit eivät myöskään välttämättä tunne reittejä aivan yhtä hyvin kuin taksikuskit, mikä saattaa tosin johtua myös siitä, että palvelu on vielä aika tuore ja monet kuskitkin vasta-alkajia.

Kaiken kaikkiaan olen valmis siirtymään takseista Uberiin ainakin silloin, kun minulla ei ole tulipalokiire enkä ole liikkeellä yksin. Uber on toki turvallinen ja täysin laillinen palvelu, mutta siltikin minua epäilyttäisi hypätä yksin merkitsemättömän auton kyytiin.


Näitä autopalveluita taitaa olla markkinoilla jo muitakin. Taksikuskeja se harmittaa ja Uberia syytetään vähänväliä likaisesta pelistä. Meidän tavallisten tallaajien kannalta palvelujen monipuolistuminen on kuitenkin aika loistojuttu. Suosittelen kokeilemaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti