torstai 1. tammikuuta 2015

Dumb Fit

Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis. Tai ainakin takapuoli...

Vastaanotimme vuoden 2015 ystäviemme luona. Vaikka juhlintamme olikin aika sievää ja hillittyä, jätimme automme suosiolla yöksi ystäviemme pihalle ja tulimme kotiin Uber-kyydillä.

Paperilyhtyjä Thaimaasta - Onnea ja terveyttä tulevalle vuodelle 

Keskiyön  suudelma

Autonhakureissulle lähtiessämme Phill etsi kuumeisesti Camryn avaimia. Hetken aikaa mietittyäni muistin niiden olevan hyvässä tallessa ystäviemme luo jääneen auton hanskalokerossa. Phill räjähti nauramaan, mutta minun pitkillä piuhoilla kesti vielä hetken aikaa yhdistyä ennen kuin tajusin, että ilman Camryn avaimia meidän on aika hankala lähteä sillä liikkeelle hakemaan toista autoa.

Hetken aikaa eri vaihtoehtoja pohdittuamme päätimme lähteä hakemaan toisen auton pyörillä. Pyöräteitä pitkin matkaa tuli kymmenen mailia (n.16km), joista viisi ensimmäistä tasaista, viisi viimeistä tasaisen tappavaa ylämäkeä. Ennen liikkelle lähtöä olimme varmoja, että katuisimme päätöstämme viimeistään kahdeksannen mailin kohdalla.


Toisin kuitenkin kävi. Ylämäkipyöräily kävi kyllä liikunnasta ja takapuoli huusi hoosiannaa, mutta meillä oli oikeastaan aika kivaa. Vuoden treenit tuli korkattua rytinällä ja tyylillä. Olkoon tämä siis vuoden 2015 teema: Hölmöilyt voitoksi (tai ainakin kiinteäksi takapuoleksi)!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti