tiistai 18. elokuuta 2015

Muuttourakka

Hei, me muutettiin ja selvittiin jopa ihan kunnialla. Tässä pieni risut ja ruusut lista viikonlopun urakasta:

40 asteen helle muuttoviikonloppuna = ei hyvä. Hikoilimme kuin pienet siat sekä sisällä että ulkona. Vanhassa kodissamme ei ollut ilmastointia ja sisälämpötila nousi hetkessä kolmeenkymppiin. Uudessa kodissa puuhastelu on ollut huomattavasti mielekkäämpää, sillä nyt meillä on central air (ja sen mukainen sähkölasku).


Tavaraa oli sittenkin enemmän kuin kuvittelimme. Siis sellaista hölmöä pikkusälää, jota ei osaa pakata eikä purkaa järkevästi. Nimikoin neljä laatikkoa random, figure it out later ja arvatkaa vain kuinka paljon huvittaa edes koskea näihin laatikoihin. Ja arvatkaa vain kuinka monta oikeasti tärkeää tavaraa kaiken turhan sälän sekaan on piilotettu. Nimimerkki, missä on meidän hammasharjat ja Phillin parran ajovehkeet...

Aivan liikaa kahvia ja pikaruokaa

Pesukone ja kuivuri aiheuttivat yli tunnin viivästyksen, sillä ne asettuvat niille varattuun tilaan hiukan liiankin täydellisesti. Ja sitten kun ne oli ähisty melkein paikoilleen, huomasimme virtajohdon olevan väärää mallia. Ei muuta kuin rautakauppaan ja lisää ähinää ja puhinaa myöhemmin. Sitä ennen pyykkivuori kasvaa.

Kisu selvitti muuton kuin vanha tekijä, mutta arkajalka Possu traumatisoitui varmasti loppuelämäkseen. Vieraita miehiä pelkäävä Possu juoksi muuttoapulaisia pakoon lipastolaatikoiden taakse ja pysyi siellä. Emme kuitenkaan voineet muuttaa kissaa lipaston sisällä, joten vapiseva Possu raukka piti kiskoa esiin puoliväkisin. Tyhjä talo ei pelottanut Possua yhtään niin paljoa kuin uusi koti, jota Possu ei uskaltanut tutkia moneen tuntiin. Yöllä Possu lähti vihdoin tutkimusretkelle ja piti meitä hereillä lähes koko yön maukumisellaan. Vitsi kato, täähän on mun sohva ja kiipeilytorni. Tuu nyt kattoon hei!


Kaapeliyhtiöt veivät aivan liikaa kallista muuttoaikaamme. Puolen tunnin puhelinjonotus kun halusimme irtisanoa vanhan sopimuksemme. Puolen tunnin jonotus liikkeessä laitteita palauttaessani. Yli puolen tunnin puhelinurakka, että uusi netti saatiin kytkettyä päälle ja toimimaan. No nyt toimii ja on muuten nopea!

Mutta meni tässä muutossa muutama asia myös ihan putkeen:

Phill hankki meille töistä tehokkaita muuttokavereita ja äijälauma hoiti muuton kantamis- ja asennusosuuden kunnialla. Kukaan ei itkenyt hellettä eikä myöskään pökertynyt kesken urakan.

Emme tapelleet kertaakaan, vaikka muutaman tuskailukohtauksen toki sainkin. Ei muuttaminen kivaa ole, mutta onni oman kodin omistamisesta kasvatti pinnaa ainakin kahdella metrillä. Launtai-illan kotiretkeily pelien ja oluen voimalla oli yksi hauskimmista illoista pitkään aikaan.


Löysimme San Diegosta loistavan kierrätyskeskuksen, minne roudasimme innoissamme kaksi kuormallista tavaraa. Roinasta eroon pääseminen tuntui hyvältä, varsinkin kun tavarat päätyivät kaatiksen sijaan kierrätykseen. Nytpä tiedämme, että Miramarissa voi kierrättää sellaisetkin ravarat, joita tavallinen kotitalouskierrätys ei hyväksy.

Home Depot perjantai-iltana

Uusi koti ei ole vielä lähellekään valmis, mutta purettavia laatikoita on jo huomattavasti vähemmän kuin tyhjiä boxeja. Urakka jatkuu koko viikon iltaisin ja ensi viikonloppuna taas täysipäiväisesti. Tästä tulee hyvä! Meidän oma koti.

8 kommenttia:

  1. Haha, noi random sälää laatikot kuulostaa tutuilta, me muutettiin yli kuukausi sitten jo ja ne ainoat boksit jotka on vielä purkamatta on juurikin noi random juttuja sisältävät laatikot...Saas nähdä koska me jaksetaan keksiä niille kaikille pikkutavaroille paikka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muuttaessa huomaa kuinka paljon pikkusälää kotoa löytyy. Mutta ei niitä kyniä, vihkoja, kynttilöitä, lahjapapereita ja maljakkoja viitsi poiskaan heittää, kun niitä tarvitsee kuitenkin jossain välissä ja sitten täytyy ostaa kaikki uusiksi.

      Poista
  2. Meillä kans muutto menossa, huh tätä urakkaa. Etenkin kun ensin pitäs kamat muuttaa toiseen maahan ja sitten järjestää ne kolmanteen. :D I feel you! Mä haluan kans tehokkaan muuttomieslastin kun pääästään tuonne kolmanteen maahan eli Saksaan. Tosin nuo tutkijamiehet ehkä puhuvat mielummin yhtälöistä kun muuttaavat ketään tehokkaasti...

    Lena / london and beyond

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, toiseen (tai kolmanteen) maahan muuttaminen onkin ihan oma juttunsa. Me muutettiin viimeksi New Hampshiresta Kaliforniaan ammattiavulla, mutta siltikin piti miettiä, mitä kaikkea sitä oikein tarvitseekaan sen parin kuukauden aikana, kun reissasimme maanhalki ja retkeilimme uudessa ja vanhassa kodissa. Nyt oli tiukka aikataulu, mutta onneksi vain 10 mailia välimatkaa. Onnea urakkaan!

      Poista
  3. Onnea uuteen kotiin:) Tuollaiset asteet ovat kamalia kun on muuttotouhut;täällä nyt samanlaiset asteet ja kaikki valuu (rasvat siis naamasta;D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo, pikkusen liian kuuma. Mutta onneksi San Diegossa kärvistellään vain harvoin tuollaisissa lukemissa. Tänään oli jo paljon mukavimmat olot :).

      Poista