perjantai 4. joulukuuta 2015

Paluu tonttumetsään

Kaksi päivää maltoin levätä ja ottaa iisisti, sitten alkoi riittää. Enää ei särje, jumittaa vain pikkuisen ja liikkuminen tuntuu tekevän vain hyvää. Menen vielä maanantaina kiltisti lääkääriin, mutta vastapainoksi olen suunnitellut meille myös pientä reissua. Mikäänhän ei paranna nopeammin kuin reissun suunnittelu.

Mutta ennen reissuja ja kivoja viikonloppusuunnitelmia, voisin palata vielä hetkeksi tonttumetsään. Niin kuin aiemmin mainitsin, oli Elfin Forest mahtava paikka. Viimeksi eksyimme vahingossa kukkuloiden "väärälle" puolelle ja päätimme palaavamme kauniseen (metsättömään) metsään vielä toisellekin haikille. Tällä kertaa navigoimme siis tarkasti ja päädyimme Harmony Grove Rd -parkkikselle. Sieltä jatkoimme rinnettä ylös kuvaavasti nimettyä The Way Up -polkua pitkin ja kävimme kiertämässä myös Equine Incline Loopin. Matkaa kertyi n. 5,5 mailia, eli vähän alle 9 km ja niin kuin nimistä voi päätellä, kulki polku aikalailla ylös ja alas.

Tällaisissa maisemissa sitä talsittiin:

















Kyllä meidän kelpasi, vaikka niskaa vähän särkikin. Olemme kuvitelleet jo moneen kertaan kiertäneemme kaikkia San Diegon upeimmat haikit, mutta kerta toisensa jälkeen jostain löytyy uusi polku ja uusia upeita maisemia. Minneköhän sitä seuraavaksi suuntaisi?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti