perjantai 16. joulukuuta 2016

Mitä antaisit...

Suhtaudun ristiriitaisesti joulu-shoppailuun. Onnistuessani hankkimaan jotain todella mieluista, kekseliästä ja yllätyksellistä on fiilistä paha päihittää. Mutta silloin kun mieli lyö tyhjää ja päivät käyvät vähiin tai kun kaupat pursuavat ihmisiä ja parkkipaikkasota käy kuumana, on joulumieli ja varsinkin joulurauha shoppailusta kaukana.

Aikuiselle täydellinen lahja on jotain mieluista, mutta sellaista, jota saaja ei olisi tullut ehkä itse hankkineeksi. Lapsille on huomattavasti helpompi hankkia lahjoja, mutta toisaalta hyvin monella lapsella on tänäpäivänä jo ihan liikaa kaikkea. 

Preschool opena jouluvalmistelut ovat käyneet kuumana jo kiitospäivästä alkaen. Ryhmämme lapsista kaikki viettävät kotona joulua ja into alkaa olemaan pikkuhiljaa samalla tasolla kuusen latvan kanssa. Koska koulumme ei ole millään tavalla uskonnollinen, olemme jättäneet työparini kanssa joulun kristillisyyden kokonaan puuhiemme ulkopuolelle ja keskittyneet mielestämme tärkeimpään sanomaan: läheisten huomioimiseen ja oikeastin hyvää fiilikseen.

Olemme valmistelleen joulua kiireettömästi ja koulumme filosofiaan sopivasti ilman bling blingiä. Perinteisen kuusen tilalla on joulu (tai siis talvi) oksa sekä käpyoksa.



Aamupiirissä olemme höpötelleen jouluisista jutuista päivittäin. Olemme muunmuassa selvittäneet lasten omia lahjatoiveita ja heidän ajatuksiaan kivoista lahjoista vanhemmille sekä pohtineet, mitä voisimme antaa vähävaraisille. 

Lasten omilta toivelistoilta löytyy muunmuassa musta auto, Star Wars Legoja, lumisadepallo, sellaisia ralliautoja, joissa on valot sivussa ja jotka menee sinne minne kuski haluaa, iso, iso valtava auto, radio-ohjattava monster truck, panda pehmolelu, rusetti, jossa on Repunzel, Pascal ja Sebastian ja karkkikeppi (candy cane).

Äidille ja isälle voisi antaa vaikka uusia vaatteita tai kentien omat (lapsen) housut ja hatun, lasin viiniä tai olutta varten, kahvipapuja ja uuden kahvinkeittimen, pienen autolelun ja ison joulun (suora käännös), roska-auton, jossa on ovi, lumisadepallon, jossa on kuva lapsen talosta ja perheestä, Jeepin tai kaikkien äitien suurimman toiveen: hetken hiljaisuutta ja rauhaa (My mom said she wants some peace and quiet).

Vähävaraisille voisi antaa vaikka ruokaa ja vanhat vauvan vaatteet (b/c I'm not a baby anymore), vanhan leluhevosen ja muitakin vanhoja leluja, lämpimiä vaatteita, vanhat jouluvalot ja Australiaan jääneen vanhan kotitalon.


Ei ollenkaan hullumpia ideoita näiltä 3-5 -vuotiailta, joilla taatusti on kaikkea, mitä he voivat ikinä tarvita. Voisin ottaa tästä oppia ja käydä vaatekaappini läpi tänä viikonloppuna. Sieltä saattaa löytyä yksi tai kaksi vaatekappaletta ilostuttamaan jonkun tarvitsevan joulua.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti