maanantai 26. joulukuuta 2016

Täysi nollaus

Työkaverini eivät uskoneet, että minulla olisi mitään mahkuja keritä koneeseen ajoissa, sillä lähtiessäni töistä perjantaina hieman ennen viittä en ollut edes aloittanut pakkaamista ja kone kohti New Jerseya lähti klo 9:35 pm.

Phillin äidin kalalampi


Väärässä olivat! Hah! Kerkisin aivan vallan mainiosti pakkaamaan ja syömään jääkaapin tähteistä kootun illallisen ennen kuin saavuimme kentälle komeat kaksi ja puoli tuntia ennen koneen lähtöä. Varasimme itsellemme extra-aikaa, sillä aatonaattona saattaisi matkaan olla lähdössä pari muutakin. Muut tyypit taisivat kuitenkin matkata jo aiemmin päivällä, sillä lentokenttä ammotti tyhjyyttään. Kävelimme suoraan lähtöselvityksen kautta turvatarkastuksen läpi ja iloitsimme United Airlinesin tarjoamasta kolmesta ilmaiseksi tsekatusta kassista (militaryn iloja).

Oletteko koskaan maistaneet juuri munittuja munia? Niitä ei voita mikään!



Saavuimme sateiseen Newarkiin aamuviideltä emmekä tehneet koko päivänä juurikaan mitään muuta kuin nautimme rennosta oleilusta. Nukuimme parin tunnin päikkärit, söimme, söimme vähän lisää, vaihdoimme kuulumisia ja kävimme ostamassa glögi-tarpeet. Sitten söimme taas kerran lisää ja menimme jo yhdeksältä nukkumaan.




Joulupäivä sujui aikalailla samanlaisella kaavalla. Phillin isä teki aamupalaksi perinteisiä joulumuffinseja ja porukan lisäännyttyä keräännyimme avaamaan joululaulujen säestyksellä kuusen alle kertyneet lahjat. New Jerseyn pukit tuntevat selkeästi tarpeeni, sillä paketeistani löytyi paljon lämpöistä ja pehmeää. Ehkäpä kaikista huomaavaisuuksita huomaavaisin oli paketti, josta löytyi appiukon ostamat super-lämpimät talvikengät. Siltä varalta ettei kalifornialaisesta vaatekaapistani löytyisi moisia.

Clinton,NJ - söpö pikkukaupunki, josta löytyy Phillin vanha työpaikka: Ye Olde Sub Base. Kyse ei ole kuitenkaan sukellusvenetukikohdasta vaan voikkariravintolasta


Tänään meininki on jatkunut jotakuinkin samana ja akut alkavat olemaan täynnä. Hyvä niin, sillä suuntaamme huomenna aamusta New York Cityyn, jossa vietämme pari seuraavaa päivää yhdessä ystäviemme kanssa. Torstaina palaamme takaisin New Jerseyyn viettämään reissun viimeiset päivät Phillin siskon kanssa.





New Jerseyssa kaikki siis loistavasti ja odotukset vuoden viimeisen viikon suhteen ovat korkealla. Seuraavan kerran kerkiän kirjoitamaan todennäköisesti vasta ensi vuonna San Diegosta, mutta instagram (veeralampi) jatkaa matkaa meidän kanssamme.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti