sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Sunnuntai 17.9.

Herään hieman ennen kahdeksaa. Possu on tehnyt pesän jalkojeni väliin ja Kisu tuijottaa meitä yöpöydältä. Kun liikahdan pikkuisen, on peli menetetty. Kumpikin kissa kehrää ja porrää nyt naamassa kiinni. Käyn ruokkimassa kissat, mutta tulen vielä takaisin sänkyyn pötköttelemään. Phill nukkuu edelleen. Tai siis ainakin yrittää.

Nousemme puoli ysiltä, kun keittiöstä kuuluu pussin rapinaa. Kissat ovat päättäneet ryöstää pöydälle unohtuneet quinoa chipsit yhteistyöllä. Kisu häärii pöydällä ja pudottelee raksuja lattialle Possun syötäviksi. Kiitos ihanat... Päätämme tehdä aamupalaa, hengailla kotona ja lähteä sitten salille. Meillä on iltapäiväksi suunnitelmia, mutta koko aamu ihan avoin.

Aamupalaksi aamupalavoikkareita, eli leivän välistä löytyy tuorejuustoa, tomaattia, paistettu muna ja salaattia. Lisäksi mangoa, viinirypäleitä ja kahvia Niiskuneitimukista. Sunnuntaiaamut ovat parhaita!

Vietän aamun paperihommien kimpussa. Teen uuden roolbookin syksyn lauantaikurssilleni. Yksinkertaista, mutta aika tylsää datan lisäilyä. Nyt se on kuitenkin tehty ja mieli on luonnollisestikin hyvä.

Seuraavaksi muistan, että pyörän kumit pitää pumpata huomista varten ja lukkokin on hukassa jossain autotallin kaaoksen kesekellä. En ole ajanut pyörällä töihin aikoihin, mutta nyt on pakko tsempata, koska saimme auton korjausajan vasta ensi perjantaille. Meillä on luottokorjaaja, jota emme ihan hevillä vaihda. Lukon etsinnässä menee hetki ja vereenpaineet meinaavat nousta sotkun keskellä, mutta vihdoin löydän edes yhden toimivan lukon avaimineen.

Kun kaikki hommat on hoidettu, on kello jo pitkälti yli yksitoista. Päätämme vaihtaa salin kuuden kilsan juoksulenkkiin ja korttipakkatreeniin. Tällä kertaa hertat ovat tuulimyllypunnerruksia (windmill push up), ruudut lankkuasennosta käden ojennus sivulle, ristit jalkakyykky + polvi ylös +kotrolloitu vaaka ja padat kyykky ja jalan ojennus sivulle. Ässät ovat lakkupitoja 120 s., 90 s., 60 s, 30 s., jätkät 10 x supermies punnerruksia, kuningattaret 20 x russian twist ja kunkut 10 x selänmakuulta rullaten ja hypäten ylös.

Hiki lentää ja etenkin olkapäät tuntuvat olevan tänään kovilla!

Yhdeltä tulee valmista ja suihkun jälkeen onkin taas nälkä. Phill tekee meille crepejä, joiden täytteenä on kalkkunaa, salaattia ja aurinkokuivatuista tomaateista valmistettua pestoa. Crepejen lisäksi syömme minttuista omenakurkkusalaattia. Mielettömän hyvää!

Lounaan jälkeen tulee melkein kiire, sillä meidän pitäisi ehtiä uberilla downtowniin puoli kolmeksi. Edessä on Social Cycle, eli panimokierros jättimäisellä pyörällä yhdessä kavereidemme kanssa.


Pakko myöntää, että olin kierrosta kohtaan hieman skeptinen, mutta vitsit, että meillä on hauskaa. Poljemme hikihatussa, kuuntelemme classista rockia, piipahdamme kolmessa baarissa ja saattaapa joku meistä joutua hieman työntöpuuhiinkin.



Kierroksen jälkeen menemme vielä syömään Half Door -ravintolaan ennen kuin tilaamme taas Uberin ja suuntaamme kotiin rauhoittumaan ennen seuraavaa kiireistä viikkoa.

Puolituottoisa Sunday funday oli juuri sitä, mitä kaipasinkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti