tiistai 26. joulukuuta 2017

Maanantai 25.12. - Pyjama-joulu

Joulunaluspäiväkirjan bonus, eli itse joulu jäi eilen kirjoittamatta, sillä olin hyvin kiireinen (olemaan onnellinen ja tekemään en yhtikäs mitään). Tässä kuitenkin itselleni muistoksi meidän pyjamajoulu, yhteinen joulu no. 11.

Herään taas kerran ennen seitsemää, mutta olen jo luovuttanut sisäisen herätyskelloni kanssa. Natustan omenaa sohvan nurkassa, selailen nettiä ja luen hetken kirjaa. Tsemppaan itseni sen verran ylös, että saan laitettua edustuspyjaman päälleni ja sudittua ripsarit silmiin. Tänään ollaan koko päivä yökkärissä ja look saa olla sen mukainen.

Hieman yhdeksän jälkeen Phill soittaa ja kertoo olevansa matkalla kotiin. Liikennettä ei ole juurikaan, joten mies on jo vajaassa puolessatunnissa kotona. Uniformu lentää pyykkikoppaan ja mies suihkuun. Vaikka olenkin (salaa) heikkona sukellusveneen tuoksuun, ei suihkun raikas mieskään tuoksu yhtään hullummalta. 


Asettelen meille aamupalaksi annokset kreikkalaista jogurttia, vadelmia ja itsetehtyä inkivääristä granolaa. Phill paahtaa meille uunissa sokerilla kuorrutetut kreipinpuolikkaat.


Syömme aamupalaa ja avaamme joulusukista löytyneet paketit. Phill on valinnut teemaksi gourmet herkut ja minä snackit, joita Phill voi ottaa töihin mukaan kiireisten ja ruuattomien päivien varalle. Kissoillakin on joulusukka, jonne ostimme muutaman uuden lelun ja herkkuja. 

Joulusukkien jälkeen siirrymme pakettien kimppuun. Niitä on aivan valtavasti. Phillin perheellä on aina ollut tapana ostaa paljon lahjoja ja tapa on tarttunut myös meihin. Minusta on nykään ihana ostaa Phillille lahjoja ja availla itsekin mitä yllätyksellisempiä paketteja. Emme kirjoita toivelistoja, sillä siinä ei olisi mitään järkeä. Lahjojen pääpointtina on hankkia toiselle asioita, joita ei itse tulisi välttämättä hankittua. Toinen Phillin perheeltä jäänyt perinne on se, että osa lahjoista on aina perheen lemmikeiltä. Sain tällä kertaa Possulta kissakuvioisen kauppakassin ja Kisulta uuden puhelimen laturin. Kisulla on paha tapa jyrsiä johtoja, joten arvostan elettä suunnattomasti. 


Lahjojen availun jälkeen vaihdan päälleni uuden superpehmoisen oloasun ja alan lukemaan Sarah Andersenin Adulthood is a myth -kirjaa.  Phill alkaa virittelemään Nintendo Switch -konsolia käyttökuntoon. 

Pelaamme Mario Kart 8 deluxe peliä ja muistan taas kuinka paljon pidän ajopeleistä. Ohjaus hoituu ohjaustikkua liikuttelemalla, mikä on minusta huomattavasti kivempaa kuin nappien paineleminen. En ole videopelien ystävä, mutta nyt näyttää siltä, että Phillin toive yhteisistä pelihetkistä saattaa toteutua.  

Jossain pelien välissä teemme lounaaksi keittoa ja katselemme pari jaksoa jännään kohtaan jäänyttä Game of Thronesia. Game of Thronesin lumimaisemia katsellessamme päätämme virittää tulen myös omaan takkaamme. 

Sitten onkin jo aika alkaa valmistelemaan illallista ja paistaa tuoretta leipää eilen tekemästäni taikinasta. Illallinen on prosessi ja herkullinen sellainen. Syömme uunissa kypsennettyä parsakaalia sitruunaisella perunapyree pedillä, sekä niin ikään uunissa kypsennettyjä juureksia ja kanaa punaviinikastikkeen kera.  


Myöhemmin illalla katselemme vielä YouTubesta Lumiukko-piirretyn, juomme glögiä ja syömme pipareita homejuustolla. 


Possu nukkuu korissa takkatulen loimussa ja maailmassa on kaikki hyvin. Pyjamajoulut ovat maailman parhaita!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti