perjantai 22. joulukuuta 2017

Perjantai 22.12

Perjantai on täällä! Sisälläni kuplii ja hymyilyttää, vaikka kello ei ole vielä edes kuutta. Tänään alkaa loma!

Teen parinkymmenen minuutin joogaharjoituksen, jonka luvataan olevan tehokkaampi kuin kuppi kahvia. Ehkäpä, mutta juon kuitenkin varmuudeksi päälle vielä kupin kahvia.

Teen taas pesän sohvan nurkkaan ja saan seurakseni hellyyden kipeän Kisun. Katselemme yhdessä, kuinka Possu yrittää mennä sälekaihtinten ja ikkunan läpi lintumetsälle. Ulkoa kuuluu sirputusta ja linnut hyppelevät suoraan ikkunan edessä. Taitavat pelata Possun kanssa samaa peliä.

Päätin jo ajat sitten pukevani tänään päälleni jouluneuleen. Siis tietenkin ruman jouluneuleen. En ostanut uutta, sillä viimevuotista on paha päihittää. Pakkaan mukaan varmuuden vuoksi myös vaihtopaidan, jos vaikka kulkusen kilinä alkaa käymään päivän mittaan liiaksi hermojen päälle. Luin eilen artikkelin aiheesta, kuinka joululaulujen on todettu olevan vaaraksi mielenterveydelle. Mietin mielessäni, että sama saattaa päteä kulkuseen.

Työpäivä on juuri niin hyvä kuin olen päättänytkin. Lomafiilis kantaa ja päivä menee nopsaan. Pian kello on jo neljä ja ajelen lyhyen työmatkani kotiin. Kotiin päästyäni joudun tosin sulkemaan hetkeksi silmäni, sillä Phillillä on pakettien pakkaus kesken.

Vaihdan nopsaan vaatteet ja lähdemme samantien liikenteeseen. Otamme Uberin Balboa Parkin eläintarhaan: Illan ohjelmassa on Jungle Bells. Joulun alla valoin koristeltu eläintarha on auki kahdeksaan ja päätämme käydä katsastamassa, mitä eläimet puuhaavat iltaisin. Phill pääsee eläintarhaan ilmaiseksi military ID:n ansiosta ja minulla on pari lahjaksi saatua ilmaislippua.

Eläintarha on näin iltasella yllättävän hiljainen. Ihmisiä kyllä riittää, mutta eläimet ovat lähinnä sisätiloissa lämmittelemässä tai nokosilla. Pandat ovat kuitenkin hereillä ja herkuttelevat bambu-illalliselta. Katsemme niiden touhuja hetken, kunnes katseeni osuu taivaalle ja näen tämän.


Tuijotamme näkyä hetken hiljaa emmekä tiedä, mitä oikeastaan katselemme. Ensimmäiseksi tulee mieleen elokuvan kohtaus, jossa ollaan ensin iloisesti eläintarhassa ja sitten alienit, terroristit tai Pohjoin Korea hyökkäävät ja maailma loppuu. Emme saa näkyä mielestämme ennen kuin meille selviää, että kyseessä oli SpaceX raketin laukaisu. Huokaisemme helpotuksesta ja toteamme, että tämä oli ehkä yksi makeimmista asioista ikinä.




Kiertelemme jonkin aikaa eläintarhassa, kunnes nälkä vie voiton. Suuntaamme Balboa Parkin Prado ravintolaan ja herkuttelemme pidemmän kaavan mukaan. Hymyilyttää! Lasistani löytyvä sangria maistuu melkein glögiltä.


Illallisen jälkeen otamme uberin kotiin ja päätämme korkata kesästä asti säästämämme minttusuklaa oluen ja syödä pari joulupiparia. Fiilis on aivan mieletön! Olen niin totaalisen lomalla! Huomenna ei soi kello eikä ole pakko tehdä yhtään mitään, jos ei huvia.

4 kommenttia:

  1. Ihanaa lomaa ja rauhaisaa Joulua! Olet todellakin lomasi ansainnut! <3

    Ja joo, oli janska tunne kun eilen tuon raketin taivaalta bongasi eika ollut hajuakaan et mita ihmetta siella oikeesti on/tapahtuu. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja tsemppiä vielä viimeiseen rutistukseen huomenna :).

      Poista
  2. Mua vahan harmittaa kun jai tama spektaakkeli nakematta, ja kuulin siita kotimatkalla radiosta. Mutta kylla siina taisi monilla vahan tutista housuissa kun naky oli tamanlainen :D Monilla varmaan kavi just tuo Pohjois Korea mielessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilla kavi ihan mieleton tuuri, etta satuttiin olemaan ulkona ja viela elaintarhassa, mista oli tosi hyva ja esteeton nakyma :). Se oli upea ja hammentava naky!

      Poista